top of page
Search
  • Writer's pictureHiski Hämäläinen

Vuosi 2017


Vuonna 2017 tapahtui PALJON. Projekteja, kuvauksia, reissuja, editointeja ja viilauksia riitti oikeastaan koko vuoden ajalle :) Tässä muutamia kohokohtia!

REISSUT

FINNOS + JÖRG, SAKSA

Keväällä kävin saksassa kuvaamassa saksalaiselle Jörg Elektronik Gmbh yritykselle sekä Lappeenrantalaiselle Finnos yritykselle markkinointivideoita messuille.

Reissu oli huikea pakettiautokaahailu Saksan pohjoisosasta eteläosaan asti ja pääsin tutustumaan niin sahateollisuuteen kuin mahtavaan ruokaan ja uskomattomaan vuoristokylään nimeltä Oberstaufen!

Samalla syntyi Finnokselle uusin mainosvideo:

BERLIINI + MALLORCA

Lappeenrannan teknillisen yliopiston kautta päädyin kuvaamaan eu-projektin tutkimusryhmän erästä applikaatio-konseptia. Applikaatio toimi vain Berliinissä ja Mallorcalla, joten pitihän se lähteä reissuun!

Kuvassa maisemia videolta. Mallorcalla oli erittäin lämmintä ja päästiin työpäivän päätteeksi jopa uimaan meressä! JES!

MUSAVIDEOT

Musiikkivideoita tilattiin minulta viime vuonna yllättävän monta. Musavideohommissa on monia etuja kuten backstage-passit ja parhaimmillaan erittäin laaja levikki. Kesällä tehtiin Imatralaiselle Dark Ride Brothersille video Lappeenranta Festeillä:

Seuraavaksi syksyllä pääsin tekemään Kimpisen musiikkiluokan Joel Purasen musavideota, #Suomi100Rap.

Videon suosio ylitti kaikki odotukset ja mittarit. Youtubessa videolla on yli 300 000 katsojaa. Iltasanomien sivuilla ja facebookissa katsojia oli myös tietääkseni satoja tuhansia. Joel kutsuttiin myös lasten Linnan Juhliin helsingin raatihuoneelle ja mm. Ylen aamu-tv lähetykseen! Juttu iltasanomissa: https://www.is.fi/suomi100/art-2000005441313.html

#Suomi100rapin kuvauksista

Joel teki hienon tekstin ja luokka sai paikallisilta yrityksiltä tukea musavideon tuotantoon. Kiitos kaikille mukana olleille!

Viimein kuvasin myös Lappeenrannan yrittäjille Emmi Siitarin ohjaaman ja tuottaman musiikkideon Kipinän Hetki:

Videon avulla Lappeenrannan yrittäjät voittivat lopulta Suomen Yrittäjien Vuoden Viestijä palkinnon! Hyvä Emmi ja koko yhdistys! Mahtavat tanssiliikkeet! :)

ELOKUVAT JA TV

TULI JA RYTMI

Yksi vuonna 2016 kuvattu projekti saatiin julkaistua itsenäisyyspäivän aikoihin, Suomi 100 taidekalenterin joulukuun videossa esiintyivät paikallisen taidekoulu Estradin tuli-ryhmä ja rumpalit sekä näyttelijöitä.

Teimme lyhytelokuvan, jossa nuori rumpalipoika löytää rannalta maagisen rummun. Rumpu vie hänet mystiseen ulottuvuuteen jossa tuli ja rytmi sekoittuvat. Kannattaa katsoa!

Videon kuvaaminen oli rankkaa, mutta palkitsevaa! Tässä poseeraan toisen kuvauspäivän päätteeksi järvessä ilman housuja viimeisten vesikuvien jälkeen tuliryhmän opettajan sirkustaiteilija/jonglööri/diabolo-taiteilija Aaro Kontion kanssa.

SORJONEN

Tärkeimpänä TV-tuotantona lappeenrannassa on tietenkin Fisher King tuotantoyhtiön Sorjonen / Bordertown tuotanto. Toisen kauden Lappeenrannan osuus kuvattiin alkusyksystä Lappeenrannassa. Tästä en tietenkään voi näyttää mitään vielä, mutta tässä edellisen kauden alkumusiikki:

Sorjosessa olen ollut mukana yhtenä kopterikuvaajana sekä teknisenä kuvaajana Plate-kuvauksissa, eli autokohtausten maisemataustojen kuvaajana. Taustathan kuvataan erikseen ja projisoidaan studiossa näyttelijöiden ja auton taustalle.

BEAT CITY

Beat Cityä julkaisimme viime vuonna kolmannen kauden ja pääsimme kuvaamaan myös neljännen kauden ja osan jo viidennestä kaudesta syksyllä! Sarja pääsee siis vuonna 2018 toivottavasti päätökseensä! Tässä kolmannen kauden playlist:

Työryhmä on kaiken kaikkiaan huikea ja sarjaa on ollut todella hauska tehdä. Tässä lehtijuttu minusta jossa sivutaan eri projekteja:

Beat Cityn kaikki kaudet katsottavissa täältä: https://www.hiskishow.com/beatcity

Myös dokumenttielokuva Breaking Limits, joka kertoo breikkaavista naisista, saatiin vuonna 2017 pääosin leikattua. Etsimme sopivaa tilaisuutta pitää leffalle ensi-ilta vuonna 2018!

KYRSYÄ OIin valaisijana, kopterikuvaajana ja osatuottajan tässä rajoja jo nyt rikkoneessa Suomalaisessa Indie-tuotannossa. Leffa on saanut Arizona Underground film festivaaleilta parhaan elokuvan palkinnon ja ohjaaja Roope Olenius nappasi Other Worlds Austin -festivaaleilta, Austinista, parhaan ohjaajan palkinnon! Elokuvan traileri:

Kävimme vuoden 2018 alussa Roopen kanssa näyttämässä elokuvaa Intian Jaipur International film festivaaleilla ja saimme huomata kuinka elokuva resonoi hyvin kaikenlaisen yleisön kanssa, vaikka siinä puhutaankin Suomea.

Leffaa voi käydä katsomassa useissa teattereissa ympäri Suomea. Tarkempi aikataulu:

MAINOKSET

DIZED

Yksi hauskimmista mainos-projekteista oli Playmoregames yrityksen uuden lautapeli-applikaation launchauksen yhteydessä julkaistut videot, jotka pääsin myös tuottamaan. Palkkasimme näyttelijät, avustajat ja vuokrasin kuvauspaikan. Mukana avustamassa oli Juuso Santala ja Oona Silvennoinen. Näytteliöiksi saimme tuttuja kasvoja! :)

LUT

Ikimuistoisia hetkiä vietimme kesäkuussa Saimaan maisemissa LUT:n kanssa! Upeita maisemia! Hienoa scouttausta ja paatin ohjausta Lappeenrantalaiselta valokuvaaja Mikkon Nikkiseltä ( http://www.storymakers.fi/ )

Kuvaksissa pitää usein mennä veteen, näin kävi myös LUT:n imagokuvauksissa! :D

OCTO3

Syksymmällä pääsin myös kuvaamaan OCTO3:lle rekryvideota, mutta luvassa oli jotain speciaalia! Saimme karhupukuja kuviin ja aidon AVARAN LUONNON juontajan ääninäyttelijäksi. Unelmat voivat käydä toteen! JES! Mikko Nikkinen hoiti taas valokuvausta ja lokaatioita. Kiitos!

Näiden lisäksi tein pitkin vuotta kymmeniä mainoksia mainostoimistojen kautta yrityksille, yhteisöille, kaupungeille ja kunnille. Kivaa oli!!

KAMERAN TAKANA

Omastakin elämästä sain tehtyä pari v-logia joita vielä pidin kuitenkin lähinnä tuolla instagrammin ja facebookin maailmoissa.

LINNAN JUHLAT

Joulukuussa sain myös lähteä aveccina Linnan Juhliin tyttöystäväni Juulia Maksimaisen tueksi suomen 100-vuotisjuhliin! Juulia sai kutsun yhtenä kahdesta Etelä-Karjalan nuorista. Kiitos juhlista Sale, Jenni ja erityisesti Juulia! Meidät mainittiin myös iltasanomissa yhtenä 39:stä parhaiten pukeutuneista! https://www.is.fi/mystyle/art-2000005480854.html

ESIINTYMISET

Esitin Green Energy Finlandin mainoksessa Energiatekniikan insinööriä (Osuva casting Pete Wellingiltä!). Kuvassa vasemmalta, Jouni Hynynen, Pete Welling ja minä!

Mainoksessa Jouni päättä värjätä partansa vihreäksi selitysteni jälkeen :)

Breikkasin myös ja opetin breikkiä pitkin vuotta tasaiseen tahtiin. Myös Video- ja elokuvakursseja pidettiin niin Lappeenrannan Kuvataidekoululla kuin Metkun järjestämillä kursseilla Taavetin ja Lemin kouluilla. Yksi pidempi breikkiesitys vedettiin Kotka Dance Festeillä, jossa olin mukana 20 minuuttisessa Germ to Worm esityksessä!

Breikkiryhmän treeneistä kuva!

LOPPUKANEETTI

Vuonna 2017 tapahtui niin paljon, että on vaikea muistaa oliko tässä vielä edes kaikki tärkeimmät tapahtumat. Vuonna 2018 pitää muistaa blogata enemmän! Pari juttua on jo tiedossa :)

Vuoden 2017 opetus: Tehkää kaikkea sitä mitä haluatte, NYT! Kaikki projektit, reissut, tapahtumat ja tapaamiset tuovat jotain uutta elämään. Monet tilanteet ovat ainutkertaisia ja niihin täytyy tarttua NYT. Iän myötä tulee velvoitteita, jolloin kaikki ei aina olekkaan enää niin yksinkertaista tai helppoa. Tartukkaa hetkeen!

-Hiski

117 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page